Piparihuvila tai -kummitustalo...

Ihanan leppoisa joulu on takana, ja kotiin on palattu! Nyt on kiva valmistella ja odottaa uutta vuotta.

Tässä on muutamia lupaamiani kuvia piparihuvilasta ja muista joululeipomuksista. Huvila näyttää mielestäni piparikummitustalolta, mikä vastaakin ehkä enemmän Villa Kissingen nykyistä ulkomuotoa.

 

  

Rauhallista joulunaikaa toivottaa veneilevä pukki!

Lähden nyt jouluilemaan Inkoon Barösundiin, missä ei onneksi pääse verkkoon. Niinpä bloggaukseen tulee tauko.

Kuvassa on viime joulun piparkakkutaideteos, joulupukin pikasliippari (tiedoksi vaan, että kannatamme moottoritta vesillä liikkumista). Mieheni toimii  kakkuprojekteissa pääarkkitehtina, minä yliassistenttina.

Tämän vuoden piparkakkutalo on saanut inspiraation Korjaamolla syksyllä olleesta Aurora Reinhardin valokuvanäyttelystä. Näyttelyssä oli esillä Kruunuvuoren hylättyjä huviloita, joista erityisesti Villa Kissinge vaikutti meidät.

Piparkakkuhuvilasta on toistaiseksi vasta ns. elementit valettu, kokoaminen ja koristelu puuttuvat. Ne suoritetaan aatonaattona, mikäli seinät saadaan ehjänä perille.

Laitan teille sitten nähtäville lopputuloksen joulun jälkeen, jos harjakorkeuteen päästään. Laitathan linkin sinun piparkakkutaloon. Niiden leikkimielinen vertailu ja ylenmääräinen kilpavarustelu kuuluvat asiaan!

Mielitty koru

Kävin Vanhan joulumyyjäisissä pikaisesti. Minun ei pitänyt ostaa sieltä m-i-t-ä-ä-n, mutta kun näin Elina Urmaksen Mielitty-tuotemerkin rintakorut, en voinut vastustaa kiusasta. Olen rintakoruharakka. Postaan joku kerta kokoelmastani.

Elina Urmas valmistaa pukukorujen lisäksi käyttötekstiilejä, joista hänellä oli myyjäisissä mm. värikkäät kaulurit. Ne olisivat erittäin käyttökelpoisia näillä pakkasilla. Elina Urmaksen tuotteista voit lukea lisää hänen blogistaan Viiniä ja villasukkia.

Mitä mieltä olet ostamastani korusta?

Pasilan rautatieasema

Olen viimeisen puolen vuoden ajan odottanut viikottain Pasilan rautatieaseman laiturilla lähijunaa. Paikka kiehtoo minua jostain kumman syystä, vaikka monena marraskuun kylmänä ja (räntä)sateisena iltana olisin ollut mieluummin melkein missä tahansa muualla.

Pasilan asema on Helsingin rautatieaseman jälkeen vilkkaimmin liikennöity rautatieasema. Päärautatieaseman ja Pasilan aseman välisellä rataosuudella suihkii huikeat 25,7 miljoonaa ihmistä vuodessa (Lähde: Wikipedia).

Itse asemarakennus on rumaa, 1990-luvun arkkitehtuuria. Harmi, että puinen asemarakennus siirrettiin Rauhanasemaksi vuonna 1984. Toisaalta se ei olisi kyennytkään palvelemaan valtavia matkustajamassoja, jotka Pasilan läpi kulkee tänä päivänä.

Minua ei oikeastaan kiinnosta asemarakennus vaan asemalaiturit. Niiden muotokieli, ympäristö ja toimivuus. Tällä kertaa minulla oli aikaa muutama hätäinen minuutti valokuvaamiseen ennen kuin juna tuli!

 

Nakki Tehtaanmyymälä

Hain eilen junamatkaeväät äskettäin avatusta Nakki Tehtaanmyymälästä (Eerikinkatu 12). Paikka oli sisustettu entisaikojen ruokaloiden henkeen: tilaa hallitsivat iso vitriini ja tiski,  ja oranssit muovituolit seurustelivat harmaaksi maalatun betonilattian kanssa.

Nakki Tehtaanmyymälästä saa edullista lounaskeittoa (päivän keitto oli bataatti-lihakeitto) ja erilaisia täytettyjä sämpylöitä; sekä todistetusti herkullisia leipiä ja munkkirinkilöitä. Erikoisuus taitaa olla lihapiirakka nakilla. Sitä en valitettavasti voinut testata, sillä ruoka piti saada säilymään junaan saakka.

Käsissä roikkui niin monta matkaveskaa, etten pystynyt itse hauskasta Nakista ottamaan kuvaa, mutta niitä löytyy Nakki Tehtaanmyymälän Facebook-ryhmästä.

Säilykkeesi hyvään kotiin

Lasipalatsissa sijaitseva vaatekauppa Grey Market Supply ottaa vastaan säilyviä elintarvikkeita eli esimerkiksi säilykepurkkeja, jotka sinulle ovat tarpeettomia. Niiden tulee tietysti olla syömäkelpoisia eli päiväys ei saa olla vanhentunut. Grey Market Supply vie säilykkeet Pelastusarmeijalle ennen joulua.

Meidän eksessiivisestä paputölkkikokoelmasta liikenee.

Lue lisää Grey Trade -kamppiksesta.

99 unknown people in Helsinki

Kuva

Eeii! Olen todennäköisesti vielä joulunvietossa maalla tiistaina 29.12., jolloin täällä tapahtuisi jänniä. Silloin kuvataan 99 tuntematonta henkilöä valokuva-automaatissa rautatieasemalla. Jos sinä olet Helsingissä tuolloin, niin osallistu proggikseen!

Lue lisää: 99 unknown people (Facebook-tapahtuma)

P.s. Jaathan kokemuksesi, jos osallistut ko. tapahtumaan!

Nero Designia lapsille

Silläkin uhalla, että tästä blogista saa vaikutelman minun kirjoittavan vain designista ja ostoksistani, niin kirjoitan vielä pienistä design-tumpuista. Eiköhän kaikenmaailman myyjäisten mentyä tule kirjoitettua muustakin!

En muistanut aiemmassa postauksessa mainita, että ostin muutakin Ornamon myyjäisistä. Nämä Nero Designin pikkuruiset tumput ovat lahja ystävän pienelle tytölle. Nero Design on useimmille tuttu keittiötarvikkeista. Heillä oli kuitenkin myyjäisissä tuotteita vauvoille: tumppuja ja tossuja. Ne olivat kuulemma myynnissä kokeiluluonteisesti.

Pidän myös pakkauspussin kuvasta, se kertoo paljon lasten asemasta perheessä. Uskon, että tähänkin perheeseen on syntynyt pieni kuninkaallinen!

Joulupolulla

Joulupolku on Helsingin kaupungin järjestämä, erittäin hyvin toteutettu ilmainen lasten joulutapahtuma, jossa pääsee kurkistamaan vanhanajan joulun perinteisiin ja satuihin Seurasaaressa.

Mekin kävimme kummilapsen kanssa laskemassa tontut, syömässä pipareita ja tutkimassa kivenkolot ja paalisokkelot.
 

 

24 tontun etsintä.

Kukakohan odotti eniten poliisihevosten näkemistä...? 

Herkullista piparkakkutaidetta!

Ilmiriidasta meille muutti robotti

Nyt on menossa toinen Ornamon joulumyyjäisten viikonloppu. Piipahdin siellä tänään illan kekkereiden valmistelujen lomassa.

Koirat, robotit ja linnut kavereineen.

Pysähdyin pitkäksi aikaa ihastelemaan Johanna Kuneliuksen leikkisistä kuoseista valmistettuja lelukoiria ja robottityynyliinoja. Niinkin pitkään, että yksi robotti livahti meille kotiin… Kyseessä on Ilmiriita-merkin Box Pellinen -tyynyliina. Tyyny tulee makuuhuoneeseen lötköttelyä varten, sillä se on tarpeeksi iso, 70x70 cm.

Liina vielä ilman tyynyä.

Myös pehmokoirat olivat myös syötävän suloisia, muttei meillä ole käyttöä niille. Sen sijaan tyynyjen printit, sekä robotit että linnut, sopivat mielestäni myös ei-lapsiperheen ilmeikkääseen kotiin – joka meillä tietysti on!!

Koirilla oli hassuja nimiä, kuten esimerkiksi Sulevi.
Tässä etunenässä muikistelee Sukka-mäyris.

Johanna Kunelius kertoi, että hänen tuotteitansa saa DesignShopOutletista piakkoin ja lastenvaateliike Pumpkinista helmikuussa.

Itku lyhyestä ilosta

Meinasi aamumyslit ropista väärään henkeen tänä aamuna, kun luin päivän Hesaria, jossa kerrottiin Design Forumin Finlandin yt-neuvotteluista määrärahojen supistamisen seurauksena. Tuntuu, ettei asiat mene aina ihan niinkuin pitäisi, vai mitä mieltä tästä olette?

Kun noin kaksi viikkoa sitten Helsinki valittiin suuren riemun saattelemana designpääkaupungiksi vuodelle 2012, niin Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen kommentoi muun muassa seuraavasti: ”Tämä on valtavan hieno asia ja tärkeä tunnustus Helsingille…” ja ”Kutsumme kaikki Helsingin seudun asukkaat, alan yritykset ja muut yhteisöt…” ”…mukaan vuoden 2012 valmisteluihin ja tapahtumiin. Meille on suuri haaste kehittää Helsingistä ja muista hankkeessa mukana olevista kaupungeista designin avulla sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti entistä parempia, kuten designpääkaupungin valintakriteereissä todetaan”, Pajunen sanoo.  (Lehdistötiedote 25.11.2009, www.wdc2012helsinki.fi)

Ensin hankitaan kovalla vaivalla loistotilaisuus näyttää maan designia maailmalle. Sitten tuskin pari viikkoa myöhemmin pitkäaikaisen design-vaikuttajan mahdollisuudet kehittää toimintaa viedään täysin. Valmistelut on todella aloitettava välittömästi, kuten Pajunen toteaa. Pyhällä hengelläkö se tehdään? Design Forumin ennestään pienestä porukasta nimittäin ollaan laittamassa pellolle hyytävät 30 prosenttia.

Design Forumin johtajan Mikko Kalhaman mukaan heillä on designpääkaupunkihanketta varten erilliset määrärahat (M&M 11.12.2009). Mutta silti.

Museo antaa sinulle lahjan!

Suomen valokuvataiteen museo antaa 40-vuotissynttäreiden kunniaksi sinulle lahjan: museoon pääsee ilmaiseksi vuoden loppuun saakka.

Kuva: Jenny Lexander / www.lexander.se

Päänäyttely Sivukaupalla – suomalainen valokuvakirja on sekin mielenkiintoinen. Itse olen enemmän innostunut ruotsalaisen muoti- ja mainosvalokuvaaja Jenny Lexanderin Sisu-näyttelystä, joka kertoo tarinaa talvisodasta kuvin, joissa on sotaveteraaneja sekä jäisiä sodan maisemia.

Karmaisevat tönöt

Selvisin kuin selvisinkin elossa kamalasta vatsataudista. Siksi pitkä tauko kirjoittamisessa. Ehdin kuitenkin kotimatkalla sunnuntai-iltana ottaa alla olevat kuvat, joita on ihan pakko kommentoida.

Töllit pimeässä.

Tuomaan markkinoiden myyntikojut Esplanadin puistossa ovat karmeimmat tönöt, joita Helsingin keskustassa on vähän aikaan nähty! Ne ovat vähintäänkin verrattavissa ilmeikkäiden jugend-talojen edustoilla sijaitsevien terassien muovikalusteisiin. Itse markkinat ovat sinänsä kannatettavia, jos tarjonta on monipuolista.

Miten ihmeessä Espa on menty pilaamaan moisilla hökötyksillä? Voisiko kojujen ilmeeseen ottaa mallia Kappelin edustalla olevan Espan lavan ilmavasta tyylistä? Ei voisi ikinä uskoa, että Helsinki on valittu designpääkaupungiksi näitä näkyjä nähtyäni.

Poimintoja Ornamon Helsingin joulumyyjäisten tarjonnasta

Arvo Vatasen Finnkoni Raitapaitaponi
Kuva: www.arvovatanen.com

Postaus tulee myöhään, mutta jos satut lukaisemaan ennen huomista puolta päivää, niin tässä vinkkini huomenna alkavien Ornamon joulumyyjäisten tarjonnasta:

Finnkoni-tuotteet. Graafikko ja tietokirjailija Arvo Vatasen puuhevoset ovat ihastuttavia. Hän myy myös kirjojaan. 
Design Ihania. Tiina Ehrukaisen Ihania lasikoruja!

Myyjäiset siis lauantaina 5.12. klo 10-18 ja sunnuntaina 6.12. klo 12-17 Design Forumissa.

Sitten vinkki vähän pidemmälle: toinen myyjäisten viikonloppu 12.-13.12.2009 sisältää muun muassa mielenkiintoisen Hippa-merkin. Mari Heinonmäen ja Anu Saaren hymyilyttävät Hippa-printit ja -tekstit löytyvät mm. alushousuista, lastenvaatteista ja hanskoista.

Viikonloppujen kaikki myyjät löydät Ornamon sivuilta.

Postaa kommenttikenttään omat suosikkisi!

Ilta(s)hoppailun sato

Design Districtin Late Night (S)hopping on erittäin kannatettava idea. Oli mukavaa kaikessa rauhassa käydä eri putiikeissa ja tutkia tarjontaa. Porukkaa näytti olevan liikkeellä aika laiskasti, mutta tasaiseen tahtiin. Ilta(s)hoppailu kannattaisikin järjestää säännöllisin aikatauluin, vaikkapa kerran kuussa tai kolme kertaa puolen vuoden sisällä, tiettyinä päivinä, jottei se mene epähuomiossa ohi.

Lulu. Kuva: Minna Parikka

Ystävän rahapussissa oli Minna Parikan Lulu-kenkien kokoinen säästö, mutta valitettavasti hänen kokoansa ei enää ollut. Pettymys oli suuri! Itse päädyin ostamaan, pitkän harkinnan jälkeen, titiMadamin korun Design Forum Shopista. En millään malttanut odottaa Ornamon joulumyyjäisten kakkosviikonloppuun saakka, jolloin titiMadam on paikalla. 

Kevään Minna Parikka -mallistoon on tulossa muuten todellisia karkkivärejä, mm. keltaista ja turkoosia...

Tänään Late Night (S)hopping!

Kuva: Design District

Monet Design Districtin liikkeistä on auki tänään 3.12. jopa yhdeksään saakka illalla. Aion käyttää tilaisuutta hyväksi ja poiketa muutamassa putiikissa. Iltashoppailun kunniaksi useat antavat alennuksia, esim.:

Design Forum Shop -10%
Gilles et Dada vähintään -20%
Lumi -20%
Miun -10%

Näiden lisäksi ajattelin poiketa Napa Galleriassa ja Sopiva Shopissa Eerikinkadulla. Ja jos jalat vielä kantaa, niin käyn Rikhardinkadun kirjaston yhteydessä toimivassa Taidelainaamossa. Taidelainaamon lahjakortti on muuten loistava idea aineettomaksi joululahjaksi.

Lautapeli Helsingistä

Lautapeliharrastajan sydäntä lämmittää se, että on ilmestynyt uusi, Helsinkiin sijoittuva lautapeli. Suomalaiset lautapelit ylipäätään ovat harvinaisuuksia, saati että suunnittelijakin olisi suomalainen.

Kuva: lautapeliopas.fi

Kimmo Sorsamon suunnittelema salapoliisipeli sijoittuu 1930-luvun Helsingin keskustaan. Ja mikä mainiointa, Helsingin Sanomien artikkelin (HS 21.11.2009, Pelin henki on murhaaja Senaatintorin maisemissa) mukaan pelilaudan grafiikat on toteutettu vanhojen ilmakuvien perusteella. Oijoijoi!

Taidan pyörtää aiemmat puheeni siitä, ettei aikuisten kesken osteta lahjoja. Voi nimittäin olla, että Epäillyt livahtaa mystisesti pukinkonttiin. Ei siis missään nimessä kenellekään lahjaksi, vaan joulunviettoa varten!

Raportoin sitten, millainen peli on kyseessä!

Hämeentie lankapikseleinä

Sonja Salomäen näyttely Hämeentie – loskaa, pizzaa ja vaiheita kertoo Salomäen kotikadusta ryijyin. Maisemat, esimerkiksi ratikkapysäkki valomainoksineen, on lankapikselöity todella taidokkaasti. Katselijalle ryijyt tekevät tepposen, sillä läheltä katsottuna ne ovat lankamössöä, kun taas kaukaa katsottuna maiseman yksityiskohdatkin erottuvat.

Olen pitkään halunnut tehdä ryijyn, mutta valtaosa perinteisistä valmisaiheista on pastellisävyisiä kukkaryijyjä. Ne eivät innosta tippaakaan. Sonja Salomäen ryijyt edustavat uutta ajatusta ryijyperinteelle, vai mitä mieltä olet? Jokainen kutoja voisi ryijyssään kuvata aikansa maisemia ja ilmiöitä. Voisinkin kaivaa esiin valokuvani leijan lennättämisestä lähes autiossa Jätkäsaaressa, kuvataltioinnit Kaapelin ympäristön rakennuksista tai Lauttasaaren vesitornista.  

Näyttely on Lasipalatsissa 6.12. saakka, joten hopi hopi!

Ei tullut kuusta, tuli kataja

Olen sitä vastaan, että joulua vietetään monta kuukautta ennen h-hetkeä. Tänään kuitenkin annoin periksi punaiseen pukeutuneitten Koffin hevosten Pintin ja Siggen edessä. Ihan hyvin sitä joulua voi jo viettää – erityisesti jos se tarkoittaa sitä, että kotona sytyttää kynttilät ja nauttii glögiä viltin alla.

Kävin siis ostamassa puolisen metriä korkea katajan, johon ripustin meidän ainoan jouluisen esineen eli jouluvalot. Seuraavaksi ohjelmassa on joulukarkkien valmistus. Joululahjoja emme tänä vuonna aikuisten kesken osta, joten hankittavana on vain kummipoikien lahjat. Voi kuulostaa helpolle, mutta pienemmän listalla on lähes kaikki lelukatalogin lelut…

Helsinki – maailman designpääkaupunki vuonna 2012

Maija Louekarin Kohtaamisia-kangas.
Kuva: www.marimekko.fi

Ihan m-a-h-t-a-v-a-a! Helsinki on eilen valittu maailman designpääkaupungiksi vuodelle 2012. Designpääkaupungin titteliä tavoitteli kaikkiaan 46 kaupunkia 27 maasta. Finaalissa Helsinki päihitti Hollannin Eindhovenin.

Verratessa moneen muuhun kaupunkiin, ei Helsingissä oikeastaan ole suurten tekijöiden pyörittämää design-skeneä, vaan tekijät ovat aika pieniä tai korkeintaan keskikokoisia. Mielestäni tämä tekee Helsingistä erityisen, sillä isot ja harvat eivät vie huomiota, vaan useat pääsevät esille. Toivonkin, ettei kaikkea lähetä liiaksi sliippaamaan ja kaunistelemaan, vaan monimuotoisuuden annetaan rönsyillä edelleen.

Kuvitukseksi valitsin Marimekkoa mukaillen Maija Louekarin suunnitteleman Kohtaamisia-kankaan, joka meidänkin seinää kotona koristaa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: maisema Esplanadilta kertoo uniikista Helsingistä ja kankaan monimuotoiset, mutta yksinkertaistetut ääriviivat omaa tarinaansa suomalaisesta muotoilusta.

Oliiviöljynmaistelua Postossa

Löysin, jo ensimmäisen käynnin perusteella, uuden lempikahvilan. Läntinen Kamppi–Hietalahti -akseli ei persoonallisilla kahviloilla voi pröystäillä: Gran Delicato on ainoita, kun Krullakin lähti. Vaan nyt on myös Posto osoitteessa Lönnrotinkatu 9.

Postossa on kivaa. Tunnelma on kuin italialaisessa pikkukahvilassa. Espresson voi hörppästä nopeasti seisten tai jäädä nauttimaan. Latte on lähes yhtä hyvää kuin paras koskaan nauttimani : se oli Figline Valdarno -nimisessä pienessä kylässä, parikymmentä kilometriä Firenzestä, vuonna 1999! Postosta saa myös esimerkiksi täytettyjä foccaccioja ja pastel de nata -leivoksia (kuvassa kahvilan takaseinän mainos).

Postossa järjestetään myös oliiviöljynmaisteluiltoja. Juttelin kahvilassa Gianluca Poggion kanssa, ja hän kertoi, että tarkoituksena on elävöittää tavallista kahvilameininkiä järjestämällä erilaisia tapahtumia. Oliiviöljyn lisäksi maistella voi esimerkiksi tryffeleitä tai teetä.

Posto on minun uusi suosikki, ilmianna sinun suosikkikahvilasi!

Sunnuntain (luomu)aamiainen

Sunnuntaiaamut = hitaus ja rauhallisuus. Kotona on kiva lötvätä yökkärissä pitkälle iltapäivään syöden aamiaista ja lukien lehtiä. 

Aamiainen tai brunssi ulkona on myös kiva tapa käynnistää sunnuntaipäivä. Ajattelin kirjoittaa aamiaisista jutun, mutta Hesarin sivuilta löytyi kattava testi Helsingin aamiaispaikoista. Seuraavat paikat oli arvioitu: Bar 9, Dylan, Ekberg, Engel, Fanny, Fazer, Moko, Primula, Siltanen, Tori, Villipuutarha ja Wayne’s.

Näiden lisäksi suosittelen testaamaan Kalevankadun SIS. Delin+Cafén luomubrunssin (14,50 EUR). Brunssia tarjotaan lauantaisin ja sunnuntaisin koko päivän (klo 10-18). Buffassa on normaalien luomuaamiaistarvikkeiden lisäksi muun muassa luomuspelttipannaria…

Taksin katolla vilkkuu

Aion hankkia käsiini Tuukka Sandströmin esikoiskirjan Taksipuhetta (Idiootti). Sandström toimi stadissa taksikuskina muutaman vuoden, jolloin hän kirjoitti ylös kännykkäänsä asiakkaiden sanomisia. Osittain kirja perustuu näille, osin fiktioon.

Kuva: www.idiootti.fi

Kirjan täytyy olla herkullinen. En todellakaan ymmärrä, miten taksikuskit kestävät kaiken maailman kireitä bisnestyyppejä, puheliaita mummeleita, juppeja, hölmöjä turisteja ja hiippailijoita. Varsinkin yöllisiä sellaisia – joihinkin itsenikin luen silloin tällöin... Näin pikkujouluaikaan kirjan lukeminen on erityisen ajankohtaista!

Täyttä laukkaa kaupunkiin

Aloitin eilisen aamun terapiassa. Terapeuttina oli 500-kiloinen, valkoinen Dolly-hevonen, jonka kanssa harjoittelimme vastalaukannostoja ratsastustunnilla. Aamu oli sumupullosadetta, muttei se haitannut. Tunnin jälkeen hyppäsin bussiin päästäkseni takaisin Helsingin keskustaan. Bussimatka Espoon Kivenlahdesta kestää reilut puoli tuntia.

Suomen Ratsastajainliiton mukaan Suomessa on nyt yli 150 000 ratsastuksen harrastajaa. Harrastajista 94 prosenttia on naisia. Senioreita, siis yli 18-vuotiaita, on yli puolet harrastajista. Pääkaupunkiseudulla ratsastaa 15 000 henkilöä, joista suurin osa Helsingin ulkopuolella.

Ratsastus ansaitsisi arvostusta, mitä se ei nyt nauti. Laji on väheksytty, ja kunnanisät pyrkivät parhaansa vaikeuttamaan sen harrastamista. Kaavoituksia ei taajama-alueilla tehdä talleille sopiviksi, vaikka laji on näkyvä kaupungeissakin – erityisesti pääkaupunkiseudulla. Harrastustilojen rakentamista ei tueta. Nämä seikat johtuvat siitä, että ratsastus on mielletty naisten lajiksi  – sitä sellaista poninsilittelyä ja -harjaamista!

Silittelyä ratsastus ei ole. Se on fyysisesti vaativaa urheilua, jossa tunnin aikana kuluttaa parhaimmillaan saman kuin juostessa, ja nyt en edes puhu kilparatsastuksesta. Laji vaatii hyvää tasapainoa ja koordinaatiokykyä. Se, joka kuvittelee, että selässä vain matkustetaan, voi kokeilla itse. Ajatukset zorromaisesta taituruudesta kariutuvat nopeasti, kun yrittää saada ison eläimen tottelemaan.  Voima ei auta, sillä ratsastus on älylaji.

Ratsastuksella on myös henkistä kuntoa ylläpitävä puoli, mikä vaikuttaa olevan monen aikuisen syy harrastukselleen. Tunnilla eivät työasiat pyöri mielessä, tai jos pyörivät, niin silloin pyörii hevonenkin. Hetken herpaantuminen, ja johan polle vie 6-0.

Pro Olympiamaneesi ry haluaa palauttaa Ruskeasuon ratsastushallin alkuperäiseen asuun ja käyttötarkoitukseen. Nyt halli on jaettu ratsukkojen, palloilijoiden ja nyrkkeilijöiden kesken. Ruskeasuon talleilla on sata hevosta, ja vain puolikas maneesi. Täysimittaisia, kansallisia kilpailujakaan ei voida järjestää tynkähallissa. Ruuhkaa ja vaaratilanteita riittää.

Tiloista vastaava liikuntavirasto on sitä mieltä, ettei muille maneesia käyttäville ryhmille ole vastaavia tiloja Helsingissä. Siis mitä?! Palloilijoille ja nyrkkeilijöille ei muka koko kaupungista löydy muuta paikkaa kuin olympialaisiin rakennettu ratsastusmaneesi? Puppua.

Siispä suurin osa helsinkiläisistä ratsastaa muualla, koska kaupunki väheksyy heidän harrastustaan. Tiloja helsinkiläisille hevosille varmasti löytyisi, jos tahtoa olisi. Tai jos kyseessä olisi miesten harrastus.

Kasvisravintola Zucchini - nams, mums!

Söin eilen Fabianinkadulla sijaitsevassa kasvisravintola Zucchinissa, joka osuu harmittavan harvoin poluilleni. Onneksi eräs ystäväni on töissä parin korttelin päässä paikasta, joten hän muistuttaa minua herkuista tasaisin väliajoin lounaskutsun muodossa.

Olen kasvikseen kallistuva fleksitaristi. Harvemmin lounasravintolassa saa hyvää kasvisruokaa. Usein listalla on ”kasvisvaihtoehto”, joka yleensä tarkoittaa sitä, että liha on jätetty annoksesta pois. Tai sitten se voi olla ihan mitä vaan mössöä, joka vielä ravintoarvoiltaan on pielessä.

Pikkuruisessa, kotoisassa Zucchinissa saa hyvää, monipuolista ja täyttävää kasvisruokaa. Minä herkuttelin raikkaalla tomaatti-mozzarellakeitolla. Ystävä söi päivän annoksen: kasvis–linssipataa, sienimuhennosta ja tattaria. Kaupanpäällisiksi saa kivan tunnelman, johon kuuluu se, että kyllä vieraiden pöytään voi mennä istumaan.

Harmi vain, että Zucchini on auki ainoastaan lounasaikaan. Uskoisin, että se menestyisi myös iltaravintolana.

Parkouraava dinosaurus

Helsingissä sitä ei koskaan tiedä, missä on seuraava näytös. Kävelin ohi kotipuiston, jossa yleensä majaansa pitävät läheisten päiväkotien lapset. Puistosta kuului normaalia kovaäänisempää hiekan rahinaa, juoksemista ja tömähtelyä. Syynä oli Neil, joka harjoitteli parkouria. Neil esiintyy dinosauruksena maailmaa kiertävässä näytöksessä. Tänään oli hänen vapaapäivänsä.

Hyppykuvioon kuului vauhdista voltti eteenpäin puistonpenkin yli, ja sen jälkeen lasten kiipeilytelineestä, heiluriliikkeestä voltti taaksepäin. Viimeisin onnistui noin yhden kerran neljästä, siitä tömähtely.

(Sori, pokkarilla ei vaan liikkeestä ehdi nappasemaan parempaa kuvaa!)

Uudistunut Helsingin Sanomat

Tänä aamuna aamupalapöydältä löytyi uudistunut Hesari. Lukijoita uudistukseen on henkisesti valmisteltu jo pidemmän aikaa: viime viikon jokaisessa lehdessä oli kerrottu jostain uudistuksen osa-alueesta. Sinänsä erinomaista muutosviestintää. Hesari on instituutio, ja siihen koskeminen herättää tunteita.

Odotin innolla uutta. En haluaisi edes sanoa tätä, mutta tulos oli lievä pettymys. Fontti ja sen pistekoko sekä otsikoissa että leipätekstissä sopivat ilmeeseen. Kuvia on selkeästi lisätty, sillä montaa aukeamaa hallitsee iso pääkuva, ja lisäksi pikkukuvia on ripoteltu sinne tänne. Taitossa on enemmän tilaa, mutta toisaalta myös levottomuutta. En oikein edes tiedä, mikä uudistuksessa häiritsee – ehkä kuvien ja värien tuoma rikkonaisuus? Taitto on aika ”palamainen” (ammattitermi on varmasti olemassa, minä en sitä tunne), josta tulee mieleen vähemmän painavat lehdet.

Minulle uudesta Hesarista tulee mieleen Keskisuomalainen, jota luen sattuneista syistä aina silloin tällöin. Keskisuomalainen tuntuu kevyemmältä.

Hei maailma!

Hartaasti ja pitkään olen miettinyt blogin avaamista. Tänään päätin vain toimia.

Tarkoituksenani on kertoa pääasiassa kotipoluistani Helsingissä, mutta myös eksyä kaupungissani sivukujille. Tai sisäpihoille. Ja sisälle paikkoihin ja asioihinkin. Ja kertoa mielipiteitäni, kysymättä.

Tänään olin ensimmäistä kertaa koskaan (!) Muotimessuilla. Minut houkutteli paikalle Design Districtin liikkeet. Designkorttelista mukana oli viitisentoista yritystä, mm. Lumi Accessories, Goodis, gTie ja My o My. Mielenkiintoisin anti löytyi kuitenkin ihan muualta – Hämeenlinnasta. Suomen Pukutehtaan kyljessä (yhteys oli vähän monimutkainen) toimii uusi, messuilla lanseerattu mikroyrittäjien FINDESIGN-verkosto. Sen tarkoituksena on kerätä suomalaisten tuotteita FIN-merkin alle ja markkinoida niitä, mikä on hieno juttu.

Verkostosta esilläolevista herkullisimmat jutut löytyivät Maarit Kalmakurjelta. Ostin hänen villasta huovutetun kaulurin. En niin välitä kaulurin hakaneulasta, mutta sen voi korvata helposti. FIN-merkin ilme ei myöskään ollut kovin houkutteleva, vai mitä olet mieltä?

Siinähän se oli se ensimmäinen sivupolku. Blogistani, jonka pitäisi käsitellä kaupunkiini liittyviä ilmiöitä ja asioita. Sivupolkujen sivupolut sallittakoon!