Hämeentie lankapikseleinä

Sonja Salomäen näyttely Hämeentie – loskaa, pizzaa ja vaiheita kertoo Salomäen kotikadusta ryijyin. Maisemat, esimerkiksi ratikkapysäkki valomainoksineen, on lankapikselöity todella taidokkaasti. Katselijalle ryijyt tekevät tepposen, sillä läheltä katsottuna ne ovat lankamössöä, kun taas kaukaa katsottuna maiseman yksityiskohdatkin erottuvat.

Olen pitkään halunnut tehdä ryijyn, mutta valtaosa perinteisistä valmisaiheista on pastellisävyisiä kukkaryijyjä. Ne eivät innosta tippaakaan. Sonja Salomäen ryijyt edustavat uutta ajatusta ryijyperinteelle, vai mitä mieltä olet? Jokainen kutoja voisi ryijyssään kuvata aikansa maisemia ja ilmiöitä. Voisinkin kaivaa esiin valokuvani leijan lennättämisestä lähes autiossa Jätkäsaaressa, kuvataltioinnit Kaapelin ympäristön rakennuksista tai Lauttasaaren vesitornista.  

Näyttely on Lasipalatsissa 6.12. saakka, joten hopi hopi!

Ei tullut kuusta, tuli kataja

Olen sitä vastaan, että joulua vietetään monta kuukautta ennen h-hetkeä. Tänään kuitenkin annoin periksi punaiseen pukeutuneitten Koffin hevosten Pintin ja Siggen edessä. Ihan hyvin sitä joulua voi jo viettää – erityisesti jos se tarkoittaa sitä, että kotona sytyttää kynttilät ja nauttii glögiä viltin alla.

Kävin siis ostamassa puolisen metriä korkea katajan, johon ripustin meidän ainoan jouluisen esineen eli jouluvalot. Seuraavaksi ohjelmassa on joulukarkkien valmistus. Joululahjoja emme tänä vuonna aikuisten kesken osta, joten hankittavana on vain kummipoikien lahjat. Voi kuulostaa helpolle, mutta pienemmän listalla on lähes kaikki lelukatalogin lelut…

Helsinki – maailman designpääkaupunki vuonna 2012

Maija Louekarin Kohtaamisia-kangas.
Kuva: www.marimekko.fi

Ihan m-a-h-t-a-v-a-a! Helsinki on eilen valittu maailman designpääkaupungiksi vuodelle 2012. Designpääkaupungin titteliä tavoitteli kaikkiaan 46 kaupunkia 27 maasta. Finaalissa Helsinki päihitti Hollannin Eindhovenin.

Verratessa moneen muuhun kaupunkiin, ei Helsingissä oikeastaan ole suurten tekijöiden pyörittämää design-skeneä, vaan tekijät ovat aika pieniä tai korkeintaan keskikokoisia. Mielestäni tämä tekee Helsingistä erityisen, sillä isot ja harvat eivät vie huomiota, vaan useat pääsevät esille. Toivonkin, ettei kaikkea lähetä liiaksi sliippaamaan ja kaunistelemaan, vaan monimuotoisuuden annetaan rönsyillä edelleen.

Kuvitukseksi valitsin Marimekkoa mukaillen Maija Louekarin suunnitteleman Kohtaamisia-kankaan, joka meidänkin seinää kotona koristaa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: maisema Esplanadilta kertoo uniikista Helsingistä ja kankaan monimuotoiset, mutta yksinkertaistetut ääriviivat omaa tarinaansa suomalaisesta muotoilusta.

Oliiviöljynmaistelua Postossa

Löysin, jo ensimmäisen käynnin perusteella, uuden lempikahvilan. Läntinen Kamppi–Hietalahti -akseli ei persoonallisilla kahviloilla voi pröystäillä: Gran Delicato on ainoita, kun Krullakin lähti. Vaan nyt on myös Posto osoitteessa Lönnrotinkatu 9.

Postossa on kivaa. Tunnelma on kuin italialaisessa pikkukahvilassa. Espresson voi hörppästä nopeasti seisten tai jäädä nauttimaan. Latte on lähes yhtä hyvää kuin paras koskaan nauttimani : se oli Figline Valdarno -nimisessä pienessä kylässä, parikymmentä kilometriä Firenzestä, vuonna 1999! Postosta saa myös esimerkiksi täytettyjä foccaccioja ja pastel de nata -leivoksia (kuvassa kahvilan takaseinän mainos).

Postossa järjestetään myös oliiviöljynmaisteluiltoja. Juttelin kahvilassa Gianluca Poggion kanssa, ja hän kertoi, että tarkoituksena on elävöittää tavallista kahvilameininkiä järjestämällä erilaisia tapahtumia. Oliiviöljyn lisäksi maistella voi esimerkiksi tryffeleitä tai teetä.

Posto on minun uusi suosikki, ilmianna sinun suosikkikahvilasi!

Sunnuntain (luomu)aamiainen

Sunnuntaiaamut = hitaus ja rauhallisuus. Kotona on kiva lötvätä yökkärissä pitkälle iltapäivään syöden aamiaista ja lukien lehtiä. 

Aamiainen tai brunssi ulkona on myös kiva tapa käynnistää sunnuntaipäivä. Ajattelin kirjoittaa aamiaisista jutun, mutta Hesarin sivuilta löytyi kattava testi Helsingin aamiaispaikoista. Seuraavat paikat oli arvioitu: Bar 9, Dylan, Ekberg, Engel, Fanny, Fazer, Moko, Primula, Siltanen, Tori, Villipuutarha ja Wayne’s.

Näiden lisäksi suosittelen testaamaan Kalevankadun SIS. Delin+Cafén luomubrunssin (14,50 EUR). Brunssia tarjotaan lauantaisin ja sunnuntaisin koko päivän (klo 10-18). Buffassa on normaalien luomuaamiaistarvikkeiden lisäksi muun muassa luomuspelttipannaria…

Taksin katolla vilkkuu

Aion hankkia käsiini Tuukka Sandströmin esikoiskirjan Taksipuhetta (Idiootti). Sandström toimi stadissa taksikuskina muutaman vuoden, jolloin hän kirjoitti ylös kännykkäänsä asiakkaiden sanomisia. Osittain kirja perustuu näille, osin fiktioon.

Kuva: www.idiootti.fi

Kirjan täytyy olla herkullinen. En todellakaan ymmärrä, miten taksikuskit kestävät kaiken maailman kireitä bisnestyyppejä, puheliaita mummeleita, juppeja, hölmöjä turisteja ja hiippailijoita. Varsinkin yöllisiä sellaisia – joihinkin itsenikin luen silloin tällöin... Näin pikkujouluaikaan kirjan lukeminen on erityisen ajankohtaista!

Täyttä laukkaa kaupunkiin

Aloitin eilisen aamun terapiassa. Terapeuttina oli 500-kiloinen, valkoinen Dolly-hevonen, jonka kanssa harjoittelimme vastalaukannostoja ratsastustunnilla. Aamu oli sumupullosadetta, muttei se haitannut. Tunnin jälkeen hyppäsin bussiin päästäkseni takaisin Helsingin keskustaan. Bussimatka Espoon Kivenlahdesta kestää reilut puoli tuntia.

Suomen Ratsastajainliiton mukaan Suomessa on nyt yli 150 000 ratsastuksen harrastajaa. Harrastajista 94 prosenttia on naisia. Senioreita, siis yli 18-vuotiaita, on yli puolet harrastajista. Pääkaupunkiseudulla ratsastaa 15 000 henkilöä, joista suurin osa Helsingin ulkopuolella.

Ratsastus ansaitsisi arvostusta, mitä se ei nyt nauti. Laji on väheksytty, ja kunnanisät pyrkivät parhaansa vaikeuttamaan sen harrastamista. Kaavoituksia ei taajama-alueilla tehdä talleille sopiviksi, vaikka laji on näkyvä kaupungeissakin – erityisesti pääkaupunkiseudulla. Harrastustilojen rakentamista ei tueta. Nämä seikat johtuvat siitä, että ratsastus on mielletty naisten lajiksi  – sitä sellaista poninsilittelyä ja -harjaamista!

Silittelyä ratsastus ei ole. Se on fyysisesti vaativaa urheilua, jossa tunnin aikana kuluttaa parhaimmillaan saman kuin juostessa, ja nyt en edes puhu kilparatsastuksesta. Laji vaatii hyvää tasapainoa ja koordinaatiokykyä. Se, joka kuvittelee, että selässä vain matkustetaan, voi kokeilla itse. Ajatukset zorromaisesta taituruudesta kariutuvat nopeasti, kun yrittää saada ison eläimen tottelemaan.  Voima ei auta, sillä ratsastus on älylaji.

Ratsastuksella on myös henkistä kuntoa ylläpitävä puoli, mikä vaikuttaa olevan monen aikuisen syy harrastukselleen. Tunnilla eivät työasiat pyöri mielessä, tai jos pyörivät, niin silloin pyörii hevonenkin. Hetken herpaantuminen, ja johan polle vie 6-0.

Pro Olympiamaneesi ry haluaa palauttaa Ruskeasuon ratsastushallin alkuperäiseen asuun ja käyttötarkoitukseen. Nyt halli on jaettu ratsukkojen, palloilijoiden ja nyrkkeilijöiden kesken. Ruskeasuon talleilla on sata hevosta, ja vain puolikas maneesi. Täysimittaisia, kansallisia kilpailujakaan ei voida järjestää tynkähallissa. Ruuhkaa ja vaaratilanteita riittää.

Tiloista vastaava liikuntavirasto on sitä mieltä, ettei muille maneesia käyttäville ryhmille ole vastaavia tiloja Helsingissä. Siis mitä?! Palloilijoille ja nyrkkeilijöille ei muka koko kaupungista löydy muuta paikkaa kuin olympialaisiin rakennettu ratsastusmaneesi? Puppua.

Siispä suurin osa helsinkiläisistä ratsastaa muualla, koska kaupunki väheksyy heidän harrastustaan. Tiloja helsinkiläisille hevosille varmasti löytyisi, jos tahtoa olisi. Tai jos kyseessä olisi miesten harrastus.

Kasvisravintola Zucchini - nams, mums!

Söin eilen Fabianinkadulla sijaitsevassa kasvisravintola Zucchinissa, joka osuu harmittavan harvoin poluilleni. Onneksi eräs ystäväni on töissä parin korttelin päässä paikasta, joten hän muistuttaa minua herkuista tasaisin väliajoin lounaskutsun muodossa.

Olen kasvikseen kallistuva fleksitaristi. Harvemmin lounasravintolassa saa hyvää kasvisruokaa. Usein listalla on ”kasvisvaihtoehto”, joka yleensä tarkoittaa sitä, että liha on jätetty annoksesta pois. Tai sitten se voi olla ihan mitä vaan mössöä, joka vielä ravintoarvoiltaan on pielessä.

Pikkuruisessa, kotoisassa Zucchinissa saa hyvää, monipuolista ja täyttävää kasvisruokaa. Minä herkuttelin raikkaalla tomaatti-mozzarellakeitolla. Ystävä söi päivän annoksen: kasvis–linssipataa, sienimuhennosta ja tattaria. Kaupanpäällisiksi saa kivan tunnelman, johon kuuluu se, että kyllä vieraiden pöytään voi mennä istumaan.

Harmi vain, että Zucchini on auki ainoastaan lounasaikaan. Uskoisin, että se menestyisi myös iltaravintolana.

Parkouraava dinosaurus

Helsingissä sitä ei koskaan tiedä, missä on seuraava näytös. Kävelin ohi kotipuiston, jossa yleensä majaansa pitävät läheisten päiväkotien lapset. Puistosta kuului normaalia kovaäänisempää hiekan rahinaa, juoksemista ja tömähtelyä. Syynä oli Neil, joka harjoitteli parkouria. Neil esiintyy dinosauruksena maailmaa kiertävässä näytöksessä. Tänään oli hänen vapaapäivänsä.

Hyppykuvioon kuului vauhdista voltti eteenpäin puistonpenkin yli, ja sen jälkeen lasten kiipeilytelineestä, heiluriliikkeestä voltti taaksepäin. Viimeisin onnistui noin yhden kerran neljästä, siitä tömähtely.

(Sori, pokkarilla ei vaan liikkeestä ehdi nappasemaan parempaa kuvaa!)

Uudistunut Helsingin Sanomat

Tänä aamuna aamupalapöydältä löytyi uudistunut Hesari. Lukijoita uudistukseen on henkisesti valmisteltu jo pidemmän aikaa: viime viikon jokaisessa lehdessä oli kerrottu jostain uudistuksen osa-alueesta. Sinänsä erinomaista muutosviestintää. Hesari on instituutio, ja siihen koskeminen herättää tunteita.

Odotin innolla uutta. En haluaisi edes sanoa tätä, mutta tulos oli lievä pettymys. Fontti ja sen pistekoko sekä otsikoissa että leipätekstissä sopivat ilmeeseen. Kuvia on selkeästi lisätty, sillä montaa aukeamaa hallitsee iso pääkuva, ja lisäksi pikkukuvia on ripoteltu sinne tänne. Taitossa on enemmän tilaa, mutta toisaalta myös levottomuutta. En oikein edes tiedä, mikä uudistuksessa häiritsee – ehkä kuvien ja värien tuoma rikkonaisuus? Taitto on aika ”palamainen” (ammattitermi on varmasti olemassa, minä en sitä tunne), josta tulee mieleen vähemmän painavat lehdet.

Minulle uudesta Hesarista tulee mieleen Keskisuomalainen, jota luen sattuneista syistä aina silloin tällöin. Keskisuomalainen tuntuu kevyemmältä.

Hei maailma!

Hartaasti ja pitkään olen miettinyt blogin avaamista. Tänään päätin vain toimia.

Tarkoituksenani on kertoa pääasiassa kotipoluistani Helsingissä, mutta myös eksyä kaupungissani sivukujille. Tai sisäpihoille. Ja sisälle paikkoihin ja asioihinkin. Ja kertoa mielipiteitäni, kysymättä.

Tänään olin ensimmäistä kertaa koskaan (!) Muotimessuilla. Minut houkutteli paikalle Design Districtin liikkeet. Designkorttelista mukana oli viitisentoista yritystä, mm. Lumi Accessories, Goodis, gTie ja My o My. Mielenkiintoisin anti löytyi kuitenkin ihan muualta – Hämeenlinnasta. Suomen Pukutehtaan kyljessä (yhteys oli vähän monimutkainen) toimii uusi, messuilla lanseerattu mikroyrittäjien FINDESIGN-verkosto. Sen tarkoituksena on kerätä suomalaisten tuotteita FIN-merkin alle ja markkinoida niitä, mikä on hieno juttu.

Verkostosta esilläolevista herkullisimmat jutut löytyivät Maarit Kalmakurjelta. Ostin hänen villasta huovutetun kaulurin. En niin välitä kaulurin hakaneulasta, mutta sen voi korvata helposti. FIN-merkin ilme ei myöskään ollut kovin houkutteleva, vai mitä olet mieltä?

Siinähän se oli se ensimmäinen sivupolku. Blogistani, jonka pitäisi käsitellä kaupunkiini liittyviä ilmiöitä ja asioita. Sivupolkujen sivupolut sallittakoon!